sunnuntai 13. syyskuuta 2015

12.9.2015 Matkainfo

Pidettiin matkainfo Biken toimistolla Vantaalla. Paikalla olivat kaikki matklaiset lukuunottamatta Pekka ja Maarit Hedmania, joiden kanssa oltiin yhteydessä ennen infoa.  Käytiin kaikkea matkaan liittyvää ja oli ilo huomata, että aika monta PeterPan ensikertalaista on lähdössä mukaan. Matkaan on vielä kolme viikkoa aikaa ja menohalut kasvavat päivä päivältä. Unohdin totaatlisesti ottaa kuvan infosta, mutta ohessa kuva matkapaidasta joka lähtee mukaan reissuun.