perjantai 2. lokakuuta 2015

2.10 Helsinki - Ljubljana

Tiranan retki alkoi omalta osaltani päivää ennen varsinaista aloitupäivää. Silloin kun on uusi paikka niin on tapana mennä yhtä päivää aiemmin. Tällä matkalla itseasiassa kaikki maat ovat uusia minulle. Matkakaverini Marjatta tuli taksilla noutamaan minut toimistolta ja porhallettin kentälle. Ljubljanan kenttä sijaitsi ihan keskellä maaseutua parinkymmenen kilometrin päästä kaupungista. Erikoista että kentän ympärillä ei ollut teollisuutta, ei halleja tai muuta mitä nyt yleensä lentokenttien ympärillä on tapana olla. Ajettiin hotellille ja siitä hetimiten iltapalaa etsimään. Kaupunki vaikuttaa hyvin sympaattiselta. Pienen iltakävelyn perusteella Ljubljana myös heikosti valaistu. Se yhdistettynä vanhoihin rakennuksiin sitä pakittaa mielessä ajassa takaisin. Tosin eilisen pienen kävelyn perusteella ei voi vielä isompia johtopäätöksiä vetää.


Ei Irlannissa vaan Vantaalla
Valon määrää Ljubljanan illassa. Pimeää on.
Iltatori
Teksti ei oikein näy mutta siinä lukee, että "Vahtimattomille lapsille annetaan kissanpentu ja tequilaa" (Ravintolan terassi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti